Villakoiran rotutyyppi on todennäköisesti syntynyt keskiajalla Välimeren maissa ja levinnyt sieltä ympäri Eurooppaa. Villakoiran tarkkaa alkuperää ei ole selvitetty ja monet lähteet ovat ristiriidassa keskenään. Joitakin vielä jäljellä olevia sukulaisia ovat ainakin Portugalin vesikoira, Barbet, Irlannin vesispanieli sekä Lagotto Romagnolo. Villakoiraa on alun perin käytetty vesilintujen metsästykseen, mutta nykypäivänä villakoira on suosittu seurakoira. 

Nykykäsityksen mukaan villakoira on alun perin ollut monivärinen. Tämä näkyy vielä nykypäivänäkin yksiväristen villakoirien pentueissa, joihin silloin tällöin syntyy monivärisiä yksilöitä. 1700- ja 1800-luvuilta peräisin olevissa kirjoituksissa, piirustuksissa ja maalauksissa villakoira on usein kuvailtu ja esitetty monivärisenä, erityisesti mustavalkoisella värityksellä. 1900-luvun vaihteen jälkeen yksivärisistä villakoirista tuli monien kasvattajien ja näytteilleasettajien suosikkeja.

Ranskalaiset ja brittiläiset standardit alkoivat vaatia yksivärisiä koiria (United Poodle Association 2018). Kun FCI, Fédération Cynologique Internationale, tunnusti villakoiran itsenäiseksi koiraroduksi, alkuperämaan sovittiin olevan Ranska. Kun rotumääritelmää laadittiin, oli yksivärisyys Ranskassa vaadittu ominaisuus ja siten monivärisyys jäi kokonaan pois rotumääritelmästä. Terveyseroja ei ole väritysten kesken. 

VÄRIEN TAUSTAA

Liselotte Eckstein kirjoitti vuonna 1980 ensimmäisen saksalaisen black & tan ja harlekiinistandardit ja esitteli nämä kaksi väriä FCI:n tieteellisen komission konferenssissa Münchenissä. Tässä konferenssissa hän pystyi esittämään jalostuksessa vaadittavat 10 sukupolvea. Valitettavasti Ranska, joka luetaan villakoiran kotimaaksi, ei halunnut hyväksyä Ecksteinin tutkimuksen tuloksia. Tämä tarkoitti, että FCI:n sisäistä jalostusta ei voitu sallia.

Saksa sen sijaan pystyi antamaan monivärisille villakoirille kansallisen tunnustuksen ja pieni joukko harrastajia jatkoi jalostustyötä. Kapean geenipoolin vuoksi syntyi pentuja, joilla oli ongelmia pitkien alaleukojen, yläpurennan ja muiden hammasvirheiden kanssa. Myös koirien väri kärsi tästä. Näin ei voitu enää jatkaa ja moniväriset villakoirat hävisivät melkein kokonaan.

Vuonna 2005 DPK, Deutschen Pudel-Club E.V., päätti sallia geenipoolin rikastuttamiseksi black & tan värin risteyttämisen mustan ja aprikoosin värisen villakoiran kanssa. Myös mustavalkoisten risteytys mustien villakoirien kanssa sallittiin. Tämän päätöksen myötä moniväristen villakoirien jalostus alkoi jälleen. Myös koirien väri ja rakenne paranivat.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Venäjä, Ukraina, Itävalta, Unkari, Tšekki, Sveitsi ja Tanska seurasivat Saksan esimerkkiä black & tanin ja mustavalkoisen väritysten hyväksymisestä kansallisiksi väreiksi. Saksa ja Tanska ovat päättäneet rekisteröidä kaksiväriset villakoirat omana rotuna.

Ranskan villakoirakerhon kieltäytyessä tunnustamasta monivärisiä villakoiria, Ranskan Kennel klubi perusti uuden rodun "Chien Partocolore à Poil Frisélle". Tämä rotu on vapaasti käännettynä "monivärinen kiharakarvainen koira". Määritelmä on melko epämääräinen ja voisi sisältää kaikenlaisia koirarotuja. Uusi rotumääritelmä aiheuttaa haasteita, sillä myös yksiväristen villakoirien pentueisiin voi syntyä monivärisiä pentuja. Rekisteröidäänkö tällöin pentue kahteen eri rotuun? Kysymys on hyvin ajankohtainen Ranskan villakoirakerhossa ja vaikuttaa siltä, että muutoksia saattaa olla luvassa. 

Nykyään muun muassa Venäjä ja useat Itä-Euroopan maat ovat seuranneet Ranskan esimerkkiä määritellä moniväriset villakoirat Chien particolore à Poil Frisén -rotuisiksi. Tämä tietenkin vaikeuttaa kansainvälistä jalostustyötä. 

Ruotsin moniväristen villakoirien yhdistys, Svenska klubben för flerfärgade pudlar, on hakenut Ruotsin Kennel klubilta mahdollisuutta toimia kansallisena rotuseurana ja asia on vielä käsiteltävänä.

Moniväriset villakoirat Suomessa ry:n hallitus päättää lähitulevaisuudessa, millä tavalla lähdemme Suomen osalta etenemään. Tällä hetkellä odotamme Ruotsin ja Ranskan tilanteiden selviämistä.